susanne koskimäki - lasikaiverruksia ja keramiikkaveistoksia 6.8.-30.8.2026

Susanne Koskimäki on teknisesti taitava, vaativia materiaalejaan useilla eri tekniikoilla työstävä taiteilija. Hänen kädenjälkensä on uniikki ja tunnistettava. Koskimäen toisessa näyttelyssä Galleria Duetossa nähdään tälläkin kertaa sekä keramiikka- että lasiteoksia.

Taidokkaiden lasikaiverrusten aiheina ovat omasta lähiympäristöstä inspiraatiota saaneet tulkinnat luonnosta ja ihmisistä. Turistit-teos syntyi, kun Koskimäki oli luonnostelemassa Temppeliaukion kirkon kallioilla pensaita, ja havaitsi turistiryhmän ja pensaiden muotokielen yhteneväisyyden. Hienovaraisin eroin lasilaatoista esiin kaivertuu sekä ihmisiä että luontoa. Kaiverrusten reliefimäinen pinta on koskettaessa samettisen pehmeä ja niiden voima piilee lasille ominaisessa värien hehkussa.

Suuret nelijalkaiset sukkahousuolennot syntyivät ensin veistoksellisiksi korurasioiksi. Pikkujaloilla kipittävän rasian muoto oli niin ilmeikäs ja villi, että sitä oli kokeiltava myös suuressa mittakaavassa. Tähän päivään mennessä olentoja on syntynyt jo kokonainen sarja. Pintakäsittely ja jalkojen olemus muistuttavat lapsuuden ribbi-sukkahousuja, toisinaan kääriytyneenä toppapuvun muhkeisiin muotoihin. Silmissä kiiluu sulatettu lasi. Olennot ovat pienieleisiä, mutta tunteita herättäviä. 

Näyttelyssä lasikaiverrukset ja keraamiset teokset asettuvat vuoropuheluun. Pilvipikseleistä sommitellut seinäinstallaatiot vievät uusiin ulottuvuuksiin. Ne koostuvat pienistä, valetuista keramiikkaosista, joiden lasituksessa on käytetty lasimurskaa.

Sekä lasin että keramiikan kanssa työskentely on hidasta ja tarkkuutta vaativaa, niiden kanssa ei voi kiirehtiä. Teoksissa voikin aistia käytetyn ajan. Ne ovat loppuun asti viimeisteltyjä ja kestävät katseen sisä- ja ulkopuolelta, edestä ja takaa. 

Susanne Koskimäki (s.1974) on helsinkiläinen lasitaiteilija ja keraamikko. Taiteen maisteriksi hän valmistui Taideteollisen korkeakoulun (nykyinen Aaltoyliopisto) lasi- ja keramiikkaopinnoista vuonna 2000. Koskimäki on työskennellyt pääosin lasin kanssa ja hänellä on lasinpuhaltajatausta. Hänen teoksiaan on hankittu useisiin kokoelmiin sekä kotimaassa että ulkomailla, muun muassa Kansallisgallerian, Suomen Lasimuseon ja Saksassa Glasmuseum Letten kokoelmiin. Suurimmat teokset on poltettu erityisluvalla Arabian Taideosastoyhdistyksen suuressa uunissa. Näyttelyn valmistumista on tukenut työskentelyapurahalla Taike (nykyinen Taide- ja kulttuurivirasto).

CURRICULUM VITAE

SUSANNE KOSKIMÄKI
Lasitaiteilija, keraamikko,
muotoilija TaM
s. 20.11.1974, Espoo

KOULUTUS
2000 Taiteen maisteri, keramiikka- ja lasisuunnittelun osasto, Taideteollinen korkeakoulu, Helsinki
1998–99 Lasinpuhalluksen vaihto-opinnot Sheridan college, Ontario, Kanada
1997 Taiteen kandidaatti, Keramiikka- ja lasisuunnittelun osasto, Taideteollinen korkeakoulu, Helsinki

JÄSENYYDET
2021 Helsingin taiteilijaseura
2009 Osuuskunta Lasikomppania

MYÖNNETYT APURAHAT JA RESIDENSSIT
2025 Taike, 3kk taiteelliseen työskentelyyn Uudenmaan aluerahastosta
2022 Taike, korona-apurahat taiteilijoille sekä kulttuurin ja luovien alojen ammattilaisille
2021 Suomen kulttuurirahasto, vuosiapuraha taiteelliseen työskentelyyn
2020 Taike, näyttelykustannuksiin ja tarvikehankintoihin
2019 Taike, keraamisten hahmojen muotoiluun ja valmistamiseen
2016 Taike, ACCIDENT -10 suomalaista lasitaiteilijaa -ryhmänäyttelyn kustannuksiin
2011 Ateljeesäätiön residenssitaiteilija 4kk, Oaxaca, Meksiko
2007 Suomen Kulttuurirahasto, laite- ja materiaalihankintoihin

YKSITYISNÄYTTELYT
2026, Susanne Koskimäki, lasikaiverruksia ja keramiikkaveistoksia, Galleria Duetto, Helsinki
2026 “Pilvipikseliprojekti”, Södervik Gallery, Helsinki
2023 Susanne Koskimäki, lasikaiverruksia ja keramiikkaveistoksia, Galleria Duetto, Helsinki
2020–21 Keramiikkaystävät lasinkaiverrusnäyttelyssä, Suomen lasimuseo, Riihimäki
2016 Eläinpiirroksia, Suomenlinnan kirjasto, Helsinki
2014 Art Goes Kapakka: "Palikat kujalla", kierrätyspuuveistoksia, Kuja Bar&Bistro, Helsinki
2014 Lasihelmifiguureita, Kirjasto 10, Helsinki
2014 Lasihelmifiguureita, Sellon kirjasto, Espoo
2012 Pienoismaailma, lasihelmifiguureita, Suomen lasimuseo, Riihimäki
2012 Lucha libre, dioraama, lasihelmifiguurit, Ravintola Pueblo, Helsinki
2011 Lasihelmifiguureita, hautausmaadioraama, Helinä Rautavaaran museo, Espoo
2008 Born in fire, lasiteoksia, Design shop SULA, Helsinki
2000 The ones I made, maisteriopintojen lopputyönäyttely, Esplanadin lava, Helsinki

YHTEISNÄYTTELYITÄ
2026 “Keramiikkabiennaali 26 -keramiikkataidenäyttely, Raision Museo Harkko, Raisio
2026 “New Acquisitions 2025”, Glasmuseum Lette, Coesfeld-Lette, Saksa
2025 Wilhelm Vernims ‘LILIPUT - Museum of Contemporary Glass’ in Glasrijk-Tubbergen, Hollanti
2025 Gravur on Tour 2025, Glasmuseum Lette, Coestfeld-Lette, Saksa
2025 Suomen lasi elää 9, Suomen lasimuseo, Riihimäki
2024–27 Käsintehdyn lasin lumo - Käsintehdyn lasin lisäämistä Unescon aineettoman maailmanperinnön listalle juhlistavava kiertonäyttely. 6.3.2026 10:30–10.1.2027 Suomenlinna-museo, Suomenlinna, Helsinki
2024- Gumbostrand Konst & Form, Sipoo
2024 Taidekeskus Salmelan kesänöyttely 2024, päärakennus, Mäntyharju
2023 "Glass Finlandia – Finnish Glass Art" Halle du Verre, Claret, Ranska
2023 Gravur on tour 2023, Gernheim Saksa
2019–21 Gravur on tour, kiertonäyttely - Suomen lasimuseo, Riihimäki, 30.12.2019 saakka. -European Museum of Modern Glass, Rödental, Saksa - 8 May 2020 – 28 February 2021
2019 Karhulan Hovin taidekesä, Karhulan Hovi, Kotka
2018 Hymyilevä kuolema, Lahden taidemuseo, Lahti
2017 Lasinkaiverruskurssin teoksia, pop-up näyttely, Suomen lasimuseo, Riihimäki
2016 ACCIDENT-10 suomalaista lasitaiteilijaa, Suomen lasimuseon suuri Sali, Riihimäki
2015 Haapsalun lasipäivien 10-vuotis juhlanäyttely, Evald Okase Museo, Haapsalu, Viro
2014 EGE-Europen Glass Experience, La Granja, Espanja
2010 Suomen lasi elää 6, Suomen lasimuseo, Riihimäki
2008 Lasiesiintymiä, Tytyrin kaivos, Lohja
2006 Suomalaista muotoilua esittelevä kokoelma, Suomen suurlähetystö, Lontoo, Englanti
2006 Suomalaista lasitaidetta 2000-2005, Conseil Général de Meurthe, Nancy, Ranska
2004 Kanazawan kansainvälinen lasinäyttely, Kanazawa, Japani
2001 Suomen lasi elää 4, Suomen lasimuseo, Riihimäki

MUU AMMATILLINEN TOIMINTA JA KURSSIT
2025 Kurssiohjaaja (keramiikka) Helsingin Taiteilijaseuran kuvataidekoulu, Helsinki
2024–2025 Keramiikka- ja lasistudio Rastas ja Murun perustajajäsen
2023–2024 Keramiikkataiteilija Kristina Riskan projektiassistentti
2018–2023 Pajamestari, Arabian taideosastoyhdistys
2017 Lasinkaiverrusmestarien Wilhelm Vernimin ja Heiko Schultzin lasinkaiverruskurssi, Lasismi, Riihimäki
2012- Freelancer rekvisitööri/set dresser
2009–2011 Osuuskunta Lasikomppanian jäsen, Nuutajärven lasikylä
2009–2011 Kuvanveistäjä Hans Christian Bergin assistentti
2007/2008/2009 Dale Chihulyn työryhmän puhaltaja, Nuutajärven lasitehdas, Nuutajärvi
2004–2006 Harjoitusmestari, Taideteollisen korkeakoulun lasipaja, Helsinki
2005, 2006, 2015 Lasinpuhaltaja, taiteilija, Haapsalun valkoisel lasin päivät, Haapsalu, Viro

TÖITÄ KOKOELMISSA
Suomen lasimuseon kokoelma, Riihimäki, Suomi
Kansallisgallerian kokoelma, Suomi
Gernheimin lasimuseon kokoelma, Gernheim, Saksa
Letten Lasimuseon kokoelma, Coestfeld Lette, Saksa